MOTista ja näkökulman valinnan merkityksestä

Kuvituskuva: kolikolla käytettävä kaukoputki rannalla, kuvaaja Chloé Boulos. Lähde Reshot

Sisältövaroitukset: transmisia, väärinsukupuolittaminen

Terminologia

Transmisia: viha transihmisiä kohtaan. trans(latin. toisella puolella), misos(latin. viha)

Detransitio: uudelleentransitioituminen syntymässä määriteltyyn sukupuoleen

Sosiaalinen transitio: siirtyminen kohdelluksi osana omaa sukupuoltaan, sekä ulkoisten tekijöiden että muun muassa nimen, sukupuolen perusteella jaotellun ryhmän sekä sukupuolipronomineja omaavissa kielissä oikean pronomininin käyttöön

Medikaalinen transitio: transitioon liittyvät lääketieteelliset toimenpiteet, kuten hormoniblokkerit, hormonikorvaushoito sekä kirurgiset toimenpiteet, muodostavat medikaalisen transition. Kirurgisten toimenpiteiden suositeltuna ikärajana pidetään usein täysi-ikäisyyttä, hormonikorvaushoidon kohdalla keskimäärin 15-16 vuoden ikää (kansainvälinen hoitosuositus) ja blokkereiden kohdalla puberteetin alkua (kansainvälinen hoitosuositus). Medikaalisen transition eri elementit ovat peruttavuudeltaan eri tasoisia: blokkereita pidetään täysin peruttavissa olevina, hormonikorvaushoitoa osittain peruttavissa olevana ja kirurgiaa lähes täysin peruuttamattomissa olevana.

MOT, Ylen tutkivan journalismin ohjelma, on päättänyt kruunata vuoden transaiheisella ohjelmallaan, joka on nimestään lähtien transmisinen hyökkäys transihmisten, erityisesti transnuorten, terveydenhoitoa vastaan. Ohjelma on nimetty ”En haluaisi olla tyttö”, joka jo lähtökohtaisesti sisältää oletuksen, että sanoja ”on oikeasti” tyttö, joka jo itsessään on transmisista, sillä otsikolla viitataan syntymässä tytöiksi määriteltyihin transihmisiin, joiden sukupuoli ei ole nainen. Heidän sukupuolensa ovat joko poika/mies tai jokin muunsukupuolisuuden/sukupuolettomuuden spektrin alainen sukupuoli, mutta ei ”tyttö”.

Ongelma MOTn ohjelmassa tulee olemaan lähestymiskulma sekä se, että MOT on tietoisesti rajannut keskustelussa aiheita siten, että transihmisille positiiviset asiat ovat ”aktivistien” ajamia ja että hoitojen tarjonnan sekä lääketieteellisen tutkimustiedon välillä olisi ristiriitaa. Tämän lisäksi detransition, äärimmäisen harvinaisen ilmiön, kytkeminen tähän yhteyteen rakentaa kuvaa siitä, että sukupuolidysforian hoitomuodoissa olisi kyse tutkimattomista, vaarallisista ja hyödyltään kyseenalaisista hoidoista, vaikka lääketieteellinen tutkimus osoittaa sen olevan kattavasti tutkittua, turvallista ja äärettömän hyödyllistä sekä tarpeellista.

Ensimmäinen ”maistiainen” jo julkaistu

Ensimmäinen osa MOTn dokumentointia keskittyy detransitioituneen Nitan kokemuksiin, joille on uhrattu pitkä kirjoitus Ylellä sekä Iltalehdessä pienempi artikkeli. Nita kuuluu tutkitusti häviävän pieneen, mutta silti todelliseen, ryhmään, jotka muuttavat mielensä jossain vaiheessa hoitojen jälkeen ja detransitioituvat syntymässä määriteltyyn sukupuoleensa. Arviot tämän ryhmän koosta vaihtelevat alle prosentista muutamaan prosenttiin, mutta joka tapauksessa yli 95% ei detransitioidu. Huomattavaa on myös se, että huomattava osa detransitioituneista tekee päätöksensä sosiaalisen paineen tai elämäntilanteen vuoksi ja transitioituu myöhemmin uudelleen. Pysyvä detransitio on siis vieläkin harvinaisempaa kuin yllä mainittu yleinen detransitioiden suhdeluku.

Nitan tarina on, erityisesti henkilökohtaisella tasolla, todella koskettava, mutta osa siitä vaatii kriittisiä huomautuksia. Nitan mielestä transitiosta on esimerkiksi annettu mediassa liian mustavalkoinen kuva ja että hänen lähipiirissään on useampia detransitioitujia. Tästä voi siis päätellä, että Nitan tarkoittama mustavalkoisuus viittaa tässä siihen, että detransitioitumiselle ei ole annettu tarpeeksi näkyvyyttä. Kritiikkinä huomautan siitä, että, kuten yltä voi lukea, detransitio on äärimmäisen harvinaista, mutta tästä riippumatta viimeisen vuoden aikana julkisuutta on saanut esimerkiksi Sametti, jolle tehtiin oma jakso prime time -lähetykseen, josta tehtiin juttuja lähes joka mediaan ja jonka sanomisia ei juurikaan kyseenalaistettu. Jotta suhdeluku olisi edes tasoissa, positiivisia tarinoita, joissa positiivisuutta ei kyseenalaisteta, olisi noin satakertainen määrä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan positiivisissa tarinoissa on lähes poikkeuksetta joku lääkäri kertomassa negatiivisista puolista.

Narratiivissa vaarallisia elementtejä

Nitan tarinan yhteydessä esille otetaan myös hyvin, hyvin vaarallisia elementtejä, jotka ovat tuttuja transvastaisten liikkeiden pelottelukampanjoista ja joita on käytetty, lääketieteellisen yhteisön vastustuksesta huolimatta, transihmisten hoitojen rajaamiseen ja lisärajauksien puolesta kampanjointiin.

MOTn ohjelmassa yksi kärjistä on syntymässä naisiksi määriteltyjen transihmisten lähetteiden määrän kasvu, joka on havaittavissa kaikissa länsimaissa. Tutkijat ovat esittäneet tähän yksinkertaista selitystä näkyvyyden, hyväksynnän ja tiedon leviämisen kasvusta, joka on aiemminkin ollut nähtävissä eri vähemmistöjen määrän ”kasvun” kohdalla, mutta MOT on päättänyt sivuuttaa tämän teorian täysin. Teorian mukaan syynä on se, että tietoisuus transmiehistä ja muunsukupuolisista sekä heille saatavilla olevista hoidoista on kasvanut viime vuodet huomattavasti ja tästä syystä aiemmin dysforiansa kanssa yksin painineet ihmiset ovat osanneet hakeutua oikean hoidon pariin. Kyse siis ei välttämättä ole mistään määrän kasvusta vaan siitä, että yhä useampi hoitoa tarvitseva osaa sen pariin hakeutua. MOT kuitenkin on päättänyt maalata tästä uhkakuvan, joka vaatii lisäselvityksiä ja kytkee sen katumiseen, täysin ilman perusteita, jonka määrän jatkuva seuranta on käynnissä ympäri maailman.

Nita myös kertoo, että hän on saanut diagnoosinsa täysin huolimatta psyykkisestä oireilustaan ja että ne eivät aiheuttaneet ”esteitä” diagnoosin saamiseen. En halua kyseenalaistaa Nitan omaa kokemusta tai väittää hänen tarinaansa tältä osin valheeksi, mutta haluan huomauttaa, että Nitan kokemus on hyvin, hyvin harvinainen. Psyykkinen oireilu, erityisesti akuutti sellainen, toimii tutkimusjaksolla erittäin usein syynä antaa ”jäähy”, eli useimmiten vuoden tai kahden vuoden tauko tutkimuksesta, joka tarkoittaa myös sitä, että hoitojen saanti siirtyy kauemmas tulevaisuuteen. Pikainen kysely yhdessä vertaistukiryhmässä osoitti, että ”jäähyjä” oli saanut iso osa ja niistä jokainen on perusteltu psyykkisellä oireilulla. Joten Nitan kokemuksesta ei tuskin voi vetää yleistystä siitä, miten psyykkiseen oireiluun diagnoosivaiheessa suhtaudutaan.

Nitan väitteet vertaistukiryhmän toiminnasta ovat epämiellyttävää luettavaa. Vertaistukiryhmässä on tärkeää keskustella asioista sellaisina kuin jäsenet ne kokevat eikä työntää niitä syrjään yksinkertaisilla selityksillä. Nitan kokemus on toki täysin validi ja olen pahoillani jos hän on tuollaiseen vertaistukiryhmään kuulunut, mutta jokainen tukiryhmä johon olen itse vuosien saatossa kuulunut on kunnioittanut ihmisten epäilyksiä, tuntemuksia ja kokemuksia ja niistä on puhuttu avoimesti. Ovi on aina jätetty auki myös mielen muuttumiselle, sillä sukupuoleen liittyvät kysymykset kuuluvat itsemääräämisoikeuden piiriin eikä kukaan yhteisössä ole toiselle omaa identiteettiään ”velkaa”.

Huomautan kuitenkin sen verran Nitan kommentteihin vertaistukiryhmistä, että suositus ottaa etäisyyttä itseensä vihamielisesti ja vähättelevästi suhtautuviin tai omia tunteita kyseenalaistaviin ihmisiin on käytössä lähestulkoon jokaisessa vertaistukiryhmässä. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen vertaistukiryhmissä luonnollisesti suositellaan ottamaan etäisyyttä homofobeihin, sillä jatkuva kyseenalaistaminen, väheksyminen ja halveksuminen on henkistä väkivaltaa ja tekee tuhoja mielenterveydelle sekä itsetunnolle. Tämä ei siis ole mikään osoitus ”ehdottomuudesta” tai transyhteisön ”ohjauksesta” johonkin tiettyyn suuntaan, vaan normaali vertaistuen toimintatapa.

Detransitio on oman, erillisen keskustelunsa arvoinen

Detransitio on aihe, josta ei tosiaan ole yhteisön ulkopuolella keskusteltu kovinkaan paljoa. Transyhteisössä aihe on tuttu ja siitä keskustellaan aina silloin tällöin, mutta sen ollessa verrattain harvinaista jää keskustelu kovin usein kattotasolle eikä henkilökohtaisia kokemuksia ole juuri löytynyt jaettavaksi. Detransition stigmaa toki lisää myös se, että sitä ei juurikaan käsitellä muussa kontekstissa kuin transihmisten terveydenhoidon saatavuutta kritisoidessa ja/tai kyseenalaistettaessa, joka on haitallista transihmisten lisäksi myös detransitioituneille/detransitioituville ihmisille.

Detransitio ansaitsee ehdottomasti oman keskustelunsa ja, kuten HUSn Katinka Tuisku haastattelussa sanoo, detransitiolle ei ole olemassa hoitopolkua ja tämä on ehdottomasti väärin. Detransition tulee olla saatavilla tarvittaessa ja sitä varten tulee olla turvalliset, tukevat ja kattavat hoitopolut. Tämä keskustelu olisi käytävä, sillä detransitioituneet tai sitä suunnittelevat tai miettivät ansaitsevat yhtä lailla laadukasta terveydenhoitoa kuin transitioituva (ja siitä pysyvästi hyötyvä) enemmistö.

Ongelmaksi detransitioon liittyvä keskustelu muodostuu silloin, kun se otetaan osaksi keskustelua hoitojen sallimisesta, kattavuudesta tai tarjoamisperusteista. Tällöin unohdetaan detransition harvinaisuus ja luodaan mielikuvia siitä, että kyseessä olisi yleinen, merkittävä riski, vaikka tosiasiassa puhutaan hyvin harvinaisesta ilmiöstä. Detransitioituneista valtaosa ei myöskään halua tulla julkisuuteen puhumaan sukupuolen korjaushoitojen saatavuutta vastaan, joten negatiivisesti suhtautuvat edustavatkin äärettömän pienen ryhmän sisälläkin häviävän pientä marginaalijoukkoa.

Hoitojen kattavuus maalataan aktivistien haluiksi tieteen sijaan

MOT on myös päättänyt dokumentoinnissaan lähestyä hoitojen laajentamista nuorille sitä kautta, että kyseessä olisi ”aktivistien” vaatimus jota lääketieteellinen yhteisö osittain vastustaisi tai suhtautuisi siihen varovaisesti. On toki totta, että Suomessa tilanne on mennyt siihen, että kourallinen lääkäreitä saa päättää transterveydenhoidon tilasta sekä siitä, kuka saa ja mitä hoitoa, mutta tämä on suomalainen erikoisuus ja kansainvälinen lääketiede sekä lääketieteellinen yhteisö on ”aktivistien” puolella.

TAYSn Riittakerttu Kaltiala on myös mukana ohjelmassa, edustamassa jarruttajina toimivaa hoitojärjestelmää. Ylen artikkelissa Kaltialan kerrotaan sanoneen, että ”nuorilla, joilla on sujunut hyvin ennen transhoitoja, menee pääsääntöisesti hyvin muuntohormonihoitojen aloittamisen jälkeenkin. Mutta henkilöillä, joilla on ollut ongelmia nuoruusiän kehityksessä psyykkisesti, arjen selviytymisessä tai ihmissuhteissa, on usein ongelmia korjausprossessin jälkeenkin.”

Kukaan ei eläkään oletuksessa, että hoitojen saanti olisi automaattinen korjauskeino kaikkiin mahdollisiin haasteisiin elämässä, joten tämä on kovin outo toteamus Kaltialalta. Mielenkiintoisesti Kaltiala, kuten artikkeli yleisesti, jättää mainitsematta sen, että tutkimustiedon mukaan transitioituminen, sekä sosiaalinen että medikaalinen, parantaa transihmisten hyvinvointia merkittävästi.

Kansainvälinen lääketieteellinen yhteisö katsoo, että hoitoja pitäisi aloittaa puberteetin alkaessa, blokkerihoidon avulla. Suomessa tässä vaiheessa ei pääse edes tutkimusprosessiin, joten tutkimustietoa vastustaa suomalainen terveydenhoitojärjestelmä ja vastuussa olevat lääkärit, kuten esimerkiksi haastateltu Kaltiala, eivät ”aktivistit”.

Reaktioiden laatu tukee yhteisön epäilyjä

Nitan tarina on ollut luettavissa Ylen sivuilla kirjoittamishetkellä 39 minuuttia. Tämän 39 minuutin aikana kirjoitus on ehtinyt kerryttää yhteensä neljä kommenttia, joista jokainen on vihamielinen (toki eri asteilla) transihmisiä kohtaan. Iltalehti oli kaukaa viisas ja ei pitänyt artikkelissa avoinna kommenttiosiota, mutta todennäköisesti Iltalehden Facebook-jako olisi täynnä hyvin samankaltaista sisältöä.

Ensimmäiseksi on valheellisia väitteitä sukupuolen korjauksen määritelmästä. Kyseessä on lääketieteellinen termi, jota käytetään esimerkiksi Duodecimin Terveyskirjastossa:

Lääketiede ei tunne tällaista operaatiota kuin ”sukupuolen korjaus”. Se on täysin twitterissä tai ties missä selkääntaputtelufoorumeilla keksitty termi. YLE voisi pidättäytyä näissä asioissa tiedemiesten näkemyksissä kulttilaisten sijaan.

Seuraavaksi on salaliittoteorisointia, jonka tarkoituksena on uhkakuvien maalailun kautta luoda vihaa transihmisiä kohtaan ja rajata hoitoonpääsyn mahdollisuutta transihmisille:

Ja sitten punavihreät haluavat että myös alaikäisille voitaisiin tehdä näitä leikkauksia. Järjetöntä.

Kolmanneksi tulee viestiä siitä, että vertaistukiryhmä, joka kannustaa luopumaan vahingollisista ihmissuhteista (jota kaikki vertaistukiryhmät tekevät), on kultti. Syyte pohjaa täysin siihen, että vahingollisuus perustuu transfobiaan, sillä mikä tahansa muu vahingollinen käytös perusteena vertaistukiryhmän suositukselle ottaa etäisyyttä ei saa syytettä kultista aikaan:

”Nita liittyi vertaistukifoorumeille. Sieltä löytyi uusia ystäviä. Foorumeilla kehotettiin katkaisemaan välit sellaisten ihmisten kanssa, jotka kyseenalaistivat omaa transidentiteettiään.” Toivottavasti jokusen vertaistukijan omatunto kolkuttaa, tuo kun kuulostaa joltain muulta kuin tukemiselta. Kulttilta kuulostaa enemmän, kuin vertaistukiryhmältä.

Ja lopuksi tulee koko bingorivillinen verkon transfobian kulmakiviä, ”tieteen kieltämisestä” hatusta vedettyihin sukupuolien määriin. Kommentissa haikaillaan myös seksuaalisen suuntautumisen ”korjaamisen”, eli eheyttämisen, perään:

Sukupuoleja ei ole yhtään, niitä on 53, on muunsukupuolisia ja käsitteellisenä kummajaisena vielä nonbinaarisia transsukupuolisia. Sukupuolen korjaamista kannustetaan, seksuaalisen suuntauksen korjaamisesta tiettyyn suuntaan syyllistetään. Biologiaa kieltävät tiedevastaiset tietävät kuitenkin aina pörssiyhtiön hallituksen sukupuolisen koostumuksen ihailtavalla tarkkuudella.

Haluan painottaa, että tässä vaiheessa artikkeli on ollut luettavissa alle tunnin, mutta suunta johon se keskustelua ajaa on hyvin selvä. Ylellä on myös käytössä ennakkoseulonta kommenteissa, mutta silti tällaiset kommentit ovat päässeet läpi. Tämän ohjelman aiheuttama ”keskustelu” tulee siis olemaan sitä, että ohjelma lietsoo transmisiaa ja transihmiset joutuvat puolustautumaan, vetoamaan tieteeseen (toisin kuin syyttäjänsä) ja perustelemaan olemassaoloaan. Tämä on se valinta, jonka MOT on tehnyt päättäessään lähestyä aihetta tästä kulmasta. Ja transyhteisö maksaa sen valinnan hinnan.

Lisäys 8.12. 15:29 Artikkelin kommenttiosio Ylen sivuilla on ollut auki noin 6 tuntia ja kommentteja on kertynyt kymmeniä. Kommentointi on keskittynyt hyvin pitkälle transmisiaan, eheytyshoitojen mainostamiseen ja löytyypä ihan solvauksiakin joukosta. Ylen moderointi ei ole puuttunut tähän, vaikka perustelut osion sulkemiselle ovat hyvin selvästi olemassa

Lisäys 8.12. 15:56 (muokattu 23:19) Haastateltu kiistää entisestä lähipiiristään esitetyt väitteet. Tästä syystä väitteet on poistettu tästä lisäyksestä

Muok. 8.12. 12:48 lisätty viitteitä tutkimuksiin ja korjattu kirjoitusvirheitä

30 vastausta artikkeliin “MOTista ja näkökulman valinnan merkityksestä

  1. Nyt tuli kyllä todellinen rimanalitus yleltä. Melkein käsittämätöntä että tällainen propaganda, jossa transpoikia nimitellään jatkuvasti nuoriksi epävarmoiksi tytöiksi ja näitä prosenttijengin kokemuksia toistellaan täysin vailla kritiikkiä ylittää jonkun ”laadukkaan journalismin” kriteerit.

    Tykkää

    1. Tämä on joo aikamoinen rimanalitus ja vaikuttaa pahasti siltä, että MOTn toimittajat on ostanut transvastaisen propagandan sitä kauheesti kyseenalaistamatta

      Muistutan vielä et nämä omia kokemuksiaan transihmisten hoitojen vastustamiseen käyttävät on häviävän pieni osa detransitioituvista (jotka itsessään on tosi pieni ryhmä) ja heistä enemmistö kaipaa tukea ja he sen myös ansaitsee. Siksi en mielellään puhuisi detransitioituneista ”prosenttijenginä”, vaikka tausta-ajatuksen ymmärränkin. Tää pieni, äänekäs huutoryhmä ei saa leimata oikeesti tukea tarvitsevia ihmisiä, sillä saadaan aikaan vaan lisää pahoinvointia (joka huutosakin tavoitteena onkin)

      Tykkää

  2. Heräsin aamulla ja näin tämän motin julkaisun. Luin kamalat kommentit. Jäädyin koska olen saamassa diagnoosin hyvin pian ja tämä teksti loi asian ylle mustan pilven. Miten transvihaajat päätyvät näille sivuille lietsomaan vähemmistöjä. Tärisin aamulla surusta ja tietyllä tapaa olin myös hyvin kiukkuinen ja huolissani siitä että miten tämä vaikuttaa monien mielipiteisiin. Onneksi julkaisit tämän tekstin sillä tarvitsin tätä että joku ajaa sen mustan pilven pois ja tekee päivästäni paremman. Kiitos, teit päivästäni helpomman.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos, tällainen palaute antaa paljon voimaa tehdä lisää ❤ Onnea tulevasta diagnoosistasi, toivottavasti saat sen avun jota toivot ja tarvitset! 🙂

      Ymmärrän täysin nuo tunteet, Ylen olisi pitänyt vähintäänkin moderoida nuo kommentit pois. Parasta tietysti olisi ollut miettiä koko aihe uusiksi, mutta ilmeisesti se nyt ei ollut Ylen mieleen.

      Tykkää

  3. Miten tuo katumisprosentti muuten suhtautuu muihin lääketieteellisten operaatioiden katumisprosentteihin? Esimerkiksi sterilisaatiota katuu noin 3-6 % sen halunneista [1,2] ja silti konservatiivit eivät ole vinkumassa operaation kieltämistä suureen ääneen. Varmasti joku joka katuu katuu tyräleikkausta tai juurihoitoa kun hakemalla hakee.

    Muistan nähneeni jonkun katsauksen lääketieteellisten operaatioiden katumisprosenteista blogissasi, mutta nyt en onnistu löytämään sitä.

    [1] https://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70280.pdf
    [2] https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00747

    Liked by 1 henkilö

    1. Muistelisin myös kirjoittaneeni tästä aiemmin, mutta en nyt ihan suoraan ulkoa muista et missä yhteydessä. Linkkaan sen tähän myöhemmin jos löydän

      Mutta yleisellä tasolla transhoidot ovat katumistasoltaan hyvin normaalit. Invasiiviset leikkaukset (vagino- ja phalloplastia) ovat muiden laajojen, invasiivisten leikkauksien katumis- ja komplikaatioprosenttien tasolla (keskitason alapäässä, keskitason määritelmästä riippuen jopa pienempi prosentti) ja hormonihoidoissa katumisprosentti on niin alhainen ettei sille oikein löydy verrokkia muista vastaavista hoidoista, joissa katujien määrät ovat lähes aina huomattavasti korkeampia

      Tykkää

    2. Ainakin itselläni (en kuulu tuohon prosenttiin) ongelma on lähinnä, jos lapsi (tai esipubertiteetti-iässä oleva) päättää asiasta ja katuu. On helpompi antaa aikuisen päättää ja katua. Sterilisaatio onkin iso kysymys. Melkein laskisin [sukupuolen korjauksen] vielä isommaksi. Yhteiskunnassa, jossa melkein kaikki isot päätökset on sysätty aikuisikään, on vaikea muuttaa tuota käytäntöä laajalti. MOT:n dokkarissa Sakris Kupila sanoo, että detransitio on osa sukupuolen moninaisuutta. Onhan se niinkin, mutta onko se hieman tuon kokemuksen ongelmallisuuden vähättelyä? Varmasti on heitä, jotka hyötyisivät aikaisemmin alkavasta hoidosta, mutta millä tavalla järjestelmän puitteissa pystytään vastaamaan hyvin eri tilanteissa olevien tarpeisiin…

      Toinen kiinnostava kysymys: Ovatko katuvat todella automaattisesti pahantahtoinen ryhmä? Mietin että mihin tuo kommenteissa esiintyvä päätelmä perustuu? Tietysti katuvan asemassa voi olla helppo samaistaa oma kokemus kaikkien kokemukseksi, mutta eivät varmaan kaikki katuvat näin toimi.

      En siis sano, ettei transhoitoja pitäisi aloittaa varhain. En vastusta sitä sinänsä. Sanon lähinnä että eikö ole samalla ymmärrettävää, miksi se on niin hankala kysymys…

      Tykkää

      1. Hei,

        Sanon ihan ensimmäiseksi että muutin kommentistasi termin oikeaksi (hakojen sisällä). Mutta sitten kommenttiisi:

        1. Mistä sellaisesta lapsi tai esipuberteetti-iässä oleva voi päättää ja katua jolla olisi pysyviä vaikutuksia? Esipuberteettisillä translapsille ei ole tarjolla mitään lääketieteellisen transition elementtejä, joten huolesi vaikuttaa turhalta

        2. Yhteiskunnassa ei todellakaan ole sysätty ”melkein kaikkia isoja päätöksiä” aikuisikään, nuoret tekevät jo nyt hyvin, hyvin isoja ratkaisuja joilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Tutkimukset myös osoittavat, että sukupuoli on transnuorilla erittäin pysyvä ominaisuus, joten on vain hyödyllistä että he saavat tarvitsemansa avun silloin kun tarve on akuuteimmillaan

        3. En oikein ymmärrä miten Sakriksen lausuntoa voisi pitää vähättelynä? Detransitio on ilmiö joka on olemassa, se liittyy sukupuoleen ja se ansaitsee tulla kohdelluksi samalla arvostuksella ja kunnioituksella kuin muukin sukupuoleen liittyvä asia.

        4. Valtava, massiivinen enemmistö hyötyy aikaisemmin alkavasta hoidosta. Hoitoa tarjotaan jo tällä hetkellä monessa maassa erittäin paljon aikaisemmassa vaiheessa kuin Suomessa, paljon pienemmällä portinvartijoinnilla sekä jonotuksilla, eikä näissä maissa ole törmätty ongelmiin. Aikainen hoito on lääkärijärjestöjen suositus, jota Suomi ei suostu noudattamaan, ei aktivistien keksimä toive.

        5. En muista että kukaan olisi kommenteissani todennut, että katuvat ovat automaattisest pahantahtoinen ryhmä ja jos onkin, niin olen pyrkinyt aina vastaamaan että tällainen yleistys on turhaa ja haitallista. Katujia on joka junaan ja pahantahtoisesti hoitojen saannin rajoittamista tavoittelevat ovat erittäin pieni vähemmistö jopa tämän todella pienen ryhmän sisällä.

        6. Ymmärrän, miksi se on hankala kysymys, mutta en usko että koemme juurisyyn olevan sama. Isoin kynnyskysymys on se, että toimimattomuutta pidetään neutraalina toimenpiteenä, vaikka se ei todellakaan sitä ole. Niin sanottu ”watchful waiting” -teoria on toistuvasti osoitettu ongelmalliseksi ja on nuoren hyvinvoinnin laiminlyöntiä. Hoidon laiminlyömisellä on peruuttamattomia, haitallisia fyysisiä vaikutuksia, pitkäkestoisten mielenterveydelle haitallisten vaikutusten lisäksi. Ongelma siis onkin siinä, että ihmiset pitävät hoitamattomuutta neutraalina tekona, jolloin asiaan ei tarvitse ottaa kantaa, vaikka tosiasiassa tekemättömyys on hyvin, hyvin voimakas ja haitallinen teko.

        Tykkää

        1. 1) En tarkoittanut siis pelkästään esipubertiteetti-iässä olevia vaan hieman vanhempiakin ja sitä, jos hoitoja aloitetaan nykyistä varhaisemmin. Tähän voisi nyt sitoa tuon kohdan kuusi ja todeta, että en ole mitenkään eri mieltä.

          3) Niin, tarkoitin juuri sitä että se on osa normaalia sukupuolten moninaisuutta. Jotenkin näin ulkopuolisena ehkä lähestyisi sitä hieman enemmän ongelmallisesta näkökulmasta. Että on osa kokonaisuutta, mutta ainakin joidenkin kohdalla ongelmallisella tavalla.

          En ajattele, että se olisi vähättelyä sinänsä, sehän oli vain hyvin lyhyt kommentti dokkarissa, mutta jotenkin se pomppasi sieltä. Nyt kun etsin sen kohdan sieltä uudestaan, niin eipä siinä sinänsä ollut mitään ihmeellistä. Konteksti sai sen pomppaamaan esiin hieman.

          Liked by 1 henkilö

          1. Kiitos tarkennuksista, ymmärrän nyt paljon paremmin mitä hait takaa

            Ymmärrän myös mitä tarkoitat ”ongelmallisella tavalla”, mutta sukupuolen normaaliin moninaisuuteen kuuluu myös sellaisia ilmiöitä, jotka aiheuttavat ihmisissä pahoinvointia, kuten esimerkiksi sukupuolidysforia ja jos hoidoilla pystytään sitä huomattavasti lievittämään (sekä trans- että detransitioituvien ihmisten kohdalla) niin kutsuisin sitä normaaliksi osaksi kokonaisuutta. Pyrin välttämään detransitioitumiseen liittyvän stigman lisäämistä, joten jos vain mahdollista niin pyrin välttämään sen leimaamista ”epänormaaliksi”, puhun mieluummin sen harvinaisuudesta kuin sen koetusta normaaliudesta

            Tykkää

        2. Tiettyjä varauksia silti väistämättä jää hoidon varhaistamisen suhteen dokkarin perusteella, mikä liittyy esim. noihin ryhmäidentiteetteihin. En tiedä, miten trans-yhteisössä yleisesti ajatellaan tuollaisista jutuista, siis jos vaikkapa tietyltä paikkakunnalta alkaa tulla erityisen paljon nuoria hoitoihin. Ajatellaanko niin, että se kokemus on siitä huolimatta todellinen?

          Tykkää

          1. Tarkoitan siis lähinnä tuota Sandran/Saken tarinaa ja muutamaa muuta mainintaa. Olen aika avomielinen niin en sinänsä pidä sitäkään mahdottomana, etteikö joku ryhmä tai kaveriporukka voisi aidosti kokea asian yhdessä tai samanaikaisesti noin. Jos asiaa joku haluaa valottaa tarkemmin, niin olen kiitollinen.

            Tykkää

            1. Vastasin tähän pääosin tässä (https://wordpress.com/comment/julmaria.wordpress.com/453) kommentissa, mutta en käsitellyt Sandran kohtaa, joten vastaan vielä siitä:

              Sandran tilanne vaikuttaa normaalilta sukupuolensa pohtimiselta, joka on täysin turvallista ja hyvä asia mietittäväksi. Osa päätyy transitioitumaan, kun taas osa tunnistaa olevansakin lopulta cis-sukupuolinen. Sandran tilanne päättyi hyvin, hän päätyi lopulta cis-sukupuoliseen identiteettiin ja voi jatkaa elämäänsä rauhassa.

              Sanon vielä sen, että argumentti kaveriporukan tai ryhmän yhteisestä, jaetusta tunteesta on kumottu useasti, sillä se oli juuri se kärki jota ROGD-pseudotieteessä esitettiin ja jonka jokainen medikaalinen järjestö tyrmäsi. Ammattilaiset katsovat, että kenenkään sukupuoleen ei pystytä ulkopuolelta vaikuttamaan, suuntaan tai toiseen

              Tykkää

          2. En sano yhteisön puolesta yleisesti mitään, mutta lähtökohtaisesti on syytä olettaa, että henkilöiden kokemus omasta sukupuolestaan on aito, riippumatta siitä onko hän ainoa sukupuolivähemmistöön kuuluva sadan kilometrin säteellä vai neljäs samassa luokassa kaapista tullut. Sosiaaliselle tartunnalle, joka on ainoa joka selittäisi ryhmäidentiteettien muodostumisen, ei ole esitetty kestävää näyttöä ja lääkärijärjestöt lähtökohtaisesti suhtautuvat siihen kielteisesti. Dokkarissa esitetyt väitteet ovat siis anekdootteja, joiden ei ole esitetty edes pitävän paikkaansa, puhumattakaan siitä, että oltaisiin osoitettu jonkun muun kuin aidon sukupuolen olevan kyseessä. Suhtaudun myös hyvin varauksella väitteen esittänyttä Kaltialaa kohtaan, sillä hänellä on pitkä historia vääristelystä sekä transvastaisen informaation levittämisessä, ja siksi pidän kyseenalaisena sitä, onko tällaista pienen paikkakunnan ilmiötä edes olemassa.

            Yksi tekijä joka voi tällaisissa tapauksissa näytellä suurta roolia (ja todennäköisimmin näytteleekin) on hyväksyvän ilmapiirin muodostuminen, joka madaltaa kynnystä ”kaapista tulemiselle”. Tämä voisi selittää samalta alueelta tulevien lähetteiden määrää, sillä on aina helpompaa olla se toinen tai kolmas joka tulee kaapista, edelläkävijän rooli taas on raskas ja moni ei halua olla se ensimmäinen, mutta kun padot ovat auki niin uskaltaa tulla itsekin kaapista.

            Tykkää

            1. Okei, kiitos näistä vastauksista, selvensivät asiaa. Varmaan näitä samoja kysymyksiä on tullut ennenkin käytyä läpi, mutta kun asia ei ole arjessa hirveästi läsnä, niin ne unohtuu. Ymmärrän nyt paremmin, miksi tuo dokkari näyttäytyy ongelmallisena.

              Liked by 1 henkilö

  4. Näkökulma jolla dokumentti on tehty vaikuttaa ehdottomasti väärältä, mutta aiheet ovat varmaan ihan oikeita. Ainakin tavallaan. Esimerkiksi itsellä prosessin aikana lääkäri vaihtui kahdesti, hoitaja kerran, psykologi kerran (ja ensimmäisen psykologin tapasin vasta 7-8kk prosessin alettua) ja näiden lisäksi oli sitten sosiaalityöntekijä, foniatri, kolme eri lääkäriä (ja eri hoitajat) päättämässä hormoneista, terapiaa antamassa ulkopuolinen psykologi, hoitaja tekemässä laser-epilaatioita ja puheterapeutti. Kirurgisia operaatioita saan nykyisillä jonoilla odotella varmaan aika pitkään.

    Satuin ehkä huonolla hetkellä aloittamaan prosessin, mutta se miten vahvasti resurssipula näkyy hoidon laadussa, on jopa aika pelottavaa. Minulla tutkimusjakso kesti lähetteestä diagnoosiin reilusti yli vuoden. Ehdin sen aikana oman elämäntarinani kertomaan aika monta kertaa.

    Tutkimusjakson pituus ja prosessin ongelmat kannustavat piilottamaan asioita ja piilotteleminen heikentää hyötyä jonka potilas voi saada. Tai pahimmillaan piilottelun ja kaunistelun seurauksena annetaan vääriä diagnooseja, eikä ohjata oikeisiin hoitoihin. Harva varmaan halua kertoa kolmelle eri lääkärille, kahdelle hoitajalle ja kahdelle psykologille samoja asioita aina alusta saakka vaan kerrotaan ainoastaan kaunisteltu totuus. Uskoisin (en tiedä) myös, että henkilö jolla on jo etukäteen ongelmia on paljon taipuvaisempi niitä ongelmia piilottelemaan, koska on aika yleistä tietoa, että jäähyjä tulee.

    Tavallaan en ihmettele, että trans-yhteisössä ja vertaisryhmissä jaetaankin vihjeitä kuinka prosessissa pääsee luovimaan eteenpäin ja välttelemään pahimmat karikot. Suurin osa kuitenkin haluaa auttaa toisiaan.

    Mutta noiden ja vastaavien ongelmien esille tuominen on ihan eri asia kuin koko prosessin ja trans-yhteisön leimaaminen. Olisi paljon hedelmällisempää kysyä mikä prosessissa nykyisellään tökkii ja voitaisiinko sitä parantaa kuin tuoda yksi kapea näkökulma detransitoituneen henkilön kertomana, höystettynä selkeästi väärällä tiedolla.

    Tämä vain yksi mielipide eräältä F64.0 MtF ihmiseltä.

    Tykkää

  5. Ilmeisesti on niin, että mielenterveyden järkkyessä transsukupuolisten nuorten on valittava terapian ja transpolien hoitojen välillä. Sukupuoli-identiteetin tutkimushan laitetaan tauolle jos väestössä muutoin yleisiä ongelmia, kuten masennusta ilmenee.
    Mitä muuta ihmisryhmää hoidetaan samalla periaatteella?
    Naurettavaa touhua

    Tykkää

    1. Tämä tosiaan on yksi isoimmista ongelmista nykyisessä diagnosointimallissa, jossa vaihtoehdot esim. masentuneella on pitkälti:

      1. vähättele oireitasi ja joudut lykkäämään tarpeellisia hoitoja diagnoosprosessin päättymiseen saakka
      2. kerro rehellisesti tilanteestasi ja huomaa kuinka tarvitsemasi terveydenhoito vedetään pois ”kunnes muut asiat on hoidossa”

      Tykkää

      1. Ja lisäksi vielä 1) jonot mielenterveyspalveluihin on tolkuttoman pitkät ja henkilökunnan vaihtuvuus järkyttävän suurta 2) niissä ei ole asiantuntemusta transsukupuolisuuteen liittyvissä asioissa ja 3) niissä useasti luotetaan suoraan siihen, että transpolin asiakkuus hoitaa ne transhommat.

        Liked by 1 henkilö

  6. Hei, MOT:n haastattelema Nita täällä. Kummallista että olet kirjoittanut kritiikkiä ohjelmasta, jota ei ole vielä edes esitetty. En jaksa kommentoida tätä kirjoittamaasi vastinetta nyt muuten kuin tuohon yhteen jälkikäteen lisättyyn korjaukseen liittyen.

    ”Haastatellun henkilön silloisesta lähipiiristä on välitetty tieto, että haastateltava ei ole saanut diagnoosia ’esteittä’, kuten väittää, vaan että hänelle on aikanaan asetettu ’jäähy’ akuutin psyykkisen oireilun vuoksi. Tämä tieto asettaa haastateltavan tarinan hyvin kyseenalaiseen valoon. Tieto on varmistettu itsenäisesti kahdelta eri henkilöltä, jotka ovat tunteneet haastatellun hänen transitionsa aikana.”

    Tämä tieto ei pidä paikkaansa. Minulle ei koskaan asetettu ”jäähyä”. Tarkistin juuri potilaskertomuksistani päivämääriä liittyen transprosessini kulkuun. Ensimmäinen aika sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla on ollut maaliskuussa 2014. Tutkimusjakso eteni suht ripeästi. Mastektomia tehtiin jo marraskuun lopussa 2015. Koska diagnoosin asettamisesta leikkauksiin pitää odottaa ainakin vuosi (tässä tosin on tapauskohtaista joustoa) ja jonotkin olivat tuolloin melko pitkät, voit varmaankin itse laskeskella, ettei missään kohtaan ehtinyt olla mitään jäähyä. Koko tutkimusjakson kulku on tietenkin dokumentoituna potilaskertomuksiin, mutta varmaan ymmärrät etten tahdo – eikä minun tarvitse – niitä koko kansalle julkaista osoittaakseni nämä jäähy-väitteet valheiksi.

    Pyydän sinua poistamaan tuon ”korjauksen”, sillä se mahdollisesti täyttää rikoksen tunnusmerkit (kunnianloukkaus).

    Tykkää

    1. Hei Nita,

      Kiitos viestistäsi, päivitin tiedon nyt ilmoittamasi mukaiseksi. Jätän merkinnän siitä että väite on siinä julkaistu siihen, että aikajana säilyy ja että se on rehellinen, mutta muilta osin voin poistaa tuon lisäyksen

      Ehdottomasti sinun ei tarvitse jakaa potilaskertomustasi jos (ja ymmärrettävästi kun) et niin halua tehdä

      Tykkää

  7. Tässä kun nostettiin tuo traumatausta esiin niin sellainen kysymys, että onko blogin kirjoittajalla tietoa onko aiheen yhteyttä transsukupuolisuuteen tutkittu? Kun itse muistan että polilla puhuttiin asiasta ja että sitä olisi tutkittu jo kauan sitten löytämättä yhteyttä transsukupuolisuuteen, mutta en ole nähnyt/löytänyt mistään tutkimustietoa aiheesta. Minun tutkimuksistakin on jo niin kauan että muistikuvat ovat hataria.

    Tykkää

  8. Todella hyvä teksti, kiitos siitä. Olen itse cis, mutta ystävieni joukossa on monta nonbinääristä ja/tai transitioitunutta, joilla kaikilla on päinvastaisia kokemuksia siitä, miten helppoa on hoitoja saada – eli ei todellakaan ole, jos saa edes aluksi diagnoosiakaan. Vaikka ilmiö ryhmäidentiteetistä saattaakin joissain porukoissa olla todellinen sosiologisesti, se ei ole lääketieteellinen peruste kieltää kaikilta hoitoa. Ennemmin tulisi tehdä akateemista tutkimusta siitä, mikä johtaa näiden näkemysten ja ryhmäidentiteettien syntymiseen ja miten ne muotoutuvat. Yhtymäkohtia moniin tiukan patriarkaalisiin kulttuureihin löytyy, mutta niissä sosiaalinen detransitio takaisin syntymäsukupuoleen on useimmilla edessä ”naimaiässä” eli aikuisuuteen siirtyessä. Muutamat jäävät kuitenkin pysyvästi osittain tai kokonaan sosiaalisesti muunsukupuolisiksi – joko tunnustetusti poikkeustapauksina tiukoista sukupuolinormeista vapaiksi tai sitten sosiaaliseen sukupuoleensa täysin myös ympäristön assimiloimiksi. (Esim. afgaanikulttuureiden bacha posh tai albaanien burrnesha) Asetelma on mielenkiintoinen vertailukohta sille, miten Nitan näkökulmaa voisi tarkastella kulttuuriantropologian kautta. Se ei kuitenkaan poista uutisoinnin ongelmallisuutta kaikkien tässä yhteiskunnassa olevien transihmisten kannalta.

    Tykkää

    1. En nähnyt ennakkoon, vaan, kuten tekstistä käy ilmi, tämä kirjoitus pureutuu ennakkotietoihin dokumentista sekä kirjoitushetkellä julkaistuun artikkeliin, joka on osa dokumentin ympärille rakennettua kokonaisuutta

      Miltä osin sinusta dokumentti poikkesi tässä mainituista kritiikeistä? Katsoin sen heti sen tultua Areenaan enkä löydä tästä kirjoituksesta mitään, minkä itse dokumentti olisi kumonnut

      Tykkää

  9. Minusta olisi syytä tutkia erityisesti sitä, missä määrin nykyaikana odotetaan naisten ja miesten loksahtavan perinteisiin naisten ja miesten rooleihin. Useampi ystäväni on kommentoinut, että silloin kun me kasvoimme, eli 30-40 vuotta sitten, kukaan ei kyseenalaistanut lapsen sukupuolta, jos tyttö käyttäytyi poikamaisesti tai poika tyttömäisesti. Nyt hyvin helposti lähdetään miettimään pitäisikö sukupuoliroolin ja fyysisen sukupuolen ristiriita korjata. Työnnetäänkö sukupuoliroolistaan poikkeavat nuoret heti kyseenalaistamaan fyysistä sukupuoltaan, vai onko heillä lupa laajentaa sukupuoliroolia niin, että siihen mahtuu ihan kaikki saman fyysisen sukupuolen ihmiset, vaikka he olisivat ja käyttäytyisivät ihan miten tahansa? Minulla ja ystävilläni on aika vahva tunne siitä, että jos olisimme kasvaneet nuoruutemme nyt, olisi meitä kohtaan kohdistunut paine julistautua joksikin muiksi kuin cis-ihmisiksi, vaikka olemme itse täysin tyytyväisiä synnynnäiseen fyysiseen sukupuoleemme. Ainoa mihin emme edelleenkään ole tyytyväisiä, on yhteiskuntamme ahtaat sukupuoliroolit, mutta onneksi niistä on ainakin tähän asti voinut viis veisata. Toivottavasti myös jatkossakin.

    Tykkää

    1. Sukupuolentutkimuksen laitoksilla tutkitaan tiheästi sitä, kuinka suuri painostus niin sanottuihin ”perinteisiin sukupuolirooleihin” tällä hetkellä kohdistuu lapsiin ja nuoriin. Konsensus käsittääkseni on, että painostus on vähentynyt huomattavasti ja suunta on yhä sama, mutta paine on yhä silti vahva.

      Vuosikymmeniä sitten tilanne on ollut hyvin erilainen ja paine sopeutua sukupuolensa stereotypioihin on ollut paljon suurempi. Toki tietoisuus sukupuolivähemmistöistä on ollut 3-40 vuotta sitten hyvin vähäistä ja käytännössä hyvin, hyvin harva vanhempi, puhumattakaan lapsista ja nuorista, tiesi transsukupuolisuuden olemassaolosta, joten siksikin keskustelua aiheesta ei silloin ollut. Uskallan kuitenkin kyseenalaistaa sen, etteikö ”kukaan kyseenalaistanut lapsen sukupuolta”, jos lapsi käyttäytyi sukupuolelleen epästereotyyppisesti. Erityisesti feminiinisesti käyttäytyvät homomiehet ovat kertoneet vuosikymmeniä kohtaamastaan raivosta, siitä kuinka heitä ei pidetty ”todellisina miehinä” ja kuinka heitä solvattiin misogyynisin termein. Kyseenalaistusta siis oli, mutta se ei ollut positiivista.

      Pikakelataan tähän päivään. Edelleenkään tietoisuus sukupuolivähemmistöistä ei ole tavoittanut kaikkia vanhempia ja monet heistä jotka se on tavoittanut ovat ymmärtäneet monia asioita väärin. Tässä yhteydessä huomautan, että osa kommentistasi ei pidä paikkaansa todellisuudessa: kukaan, missään ei ”lähde hyvin helposti miettimään pitäisikö sukupuoliroolin ja fyysisen sukupuolen ristiriita korjata”. Tätä ei yleisellä tasolla tapahdu (yksittäisiä anekdootteja saattaa jostain nurkasta löytyä mutta niitä löytyy nyt mistä vain) ja se on fakta. Edelleen ensisijainen suunta on pakottaa sukupuoltaan miettivä tai sukupuolivähemmistöön kuuluva nuori cis-sukupuoliseksi ja kärsimään dysforiastaan vähintään täysi-ikäiseksi asti. Suomessa on jopa laillista viedä sukupuolivähemmistöön kuuluva lapsi psykologille eheytettäväksi, johon moni psykologi suostuu, vaikka vastaavaa toimintaa on kriminalisoitu maailmalla ja lääkärijärjestöt vastustavat sitä.

      Translapset ja -nuoret sanoittavat itse halunsa korjata sukupuolensa, sitä ei tehdä ulkopuolelta. Tämä on myös diagnostisessa kriteeristössä, psykiatrisen kriteeristön (DSM) laativa Amerikan psykiatrijärjestö (APA) kuvaa sukupuolidysforian diagnostisia kriteerejä näin:

      ”For a person to be diagnosed with gender dysphoria, there must be a marked difference between the individual’s expressed/experienced gender and the gender others would assign him or her, and it must continue for at least six months. In children, the desire to be of the other gender must be present and verbalized.

      Lapsia ja nuoria ei siis työnnetä mihinkään. Vaihtoehtoina on tarjota heille mahdollisuus siihen terveydenhoitoon jota he haluavat ja jonka on tutkimuksissa osoitettu tuottavan parannuksia heidän hyvinvointiinsa tai tästä terveydenhoidosta kieltäytyminen. Vastentahtoista lasta, joka ei itse ilmoita pysyvästi ja toistuvasti olevansa toista kuin syntymässä määriteltyä sukupuolta, ei oteta hoidettavaksi. Lapsilla ja nuorilla on siis hyvin paljon tilaa laajentaa sukupuolilokeroita tai olla välittämättä niistä transsukupuolisuuden näkökulmasta. Ongelma laajentamisessa ei ole siis transsukupuolisuus, vaan se, että ahtaat mallit eivät jousta vieläkään. Tähän transihmiset, transterveydenhoito sekä translasten ja -nuorten lähipiiri ovat syyttömiä, syyllisten penkillä istuvat aivan muut tahot.

      Jokaisella meistä on vahvoja tunteita asioista ja se meille suotakoon. Tunnepohjalta ei kannata kuitenkaan lähestyä asiaa, josta ei tiedä kattavasti ja josta on olemassa tutkittua tietoa kattavasti, jolla voi ratkoa omia ennakkoluulojaan. Tänä aikana ei siis ole yhtään sen suurempaa painetta julistautua sukupuolivähemmistöön kuuluvaksi kuin 3-40 vuotta sitten, mutta meille jotka näihin vähemmistöihin kuulumme on vihdoin tehty pikkuriikkinen kolo jossa osa meistä voi sanoa kuuluvansa sukupuolivähemmistöön. Se on silti kuitenkin vain murto-osan käytettävissä, enemmistön todellisuus sisältää väkivaltaista eheyttämistä, sukupuolen kiistämistä, väkivaltaa, solvauksia sekä painostusta survoa itsensä kaapin perukoille. Joten suosittelen miettimään, kummasta kannattaa olla huolissaan: tukea saavista vai perheväkivaltaa, sekä henkistä että fyysistä, kokevista transnuorista

      Lopuksi jätän vielä sitaatin kattavasta tutkimuksesta, jossa kävi ilmi, että translapset ja -nuoret rikkovat sukupuolistereotypioita samoissa määrin tai jopa enemmän kuin cissukupuoliset verrokkinsa:

      ”Within both transgender and cisgender children, we find a wide range in the strength of their identity and preferences. For example, we had some ’tomboy’ transgender girls in the study, just as we had ’tomboy’ cisgender girls.

      […] Other work in our lab has shown that trans kids either endorse gender stereotypes at equal rates or less than cis kids so the idea that trans kids are perpetuating stereotypes does not appear to hold up.” Gülgöz, S., Washingtonin yliopisto (artikkeli: https://www.newsweek.com/transgender-kids-living-identity-develop-cis-children-1471729)

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s